Ne haisevat. Ne sotkevat aivan järkyttävästi. Ne vaativat hirmuisesti palvelua. Ne ovat isoja ja hankalia. Niitä joutuu joskus hoitamaan, vaikka keskellä yötä, jos tilanne niin vaatii. Ne karkailevat tai tunkevat toisinaan itsensä ihmeellisiin paikkoihin. Eikä niistä pääse eroon oikein ikinä. Aina olet vastuussa ja valmiudessa.
Mutta silti. Sydämessä on aina pieni huoli niistä. Jos jokin asia on huonosti, menee jopa yöunet. Jos näät, että niillä on jokin ongelma, olet valmis tekemään paljon ja heti asioiden kuntoon saamiseksi. Jos joku loukkaantuu tai sairastuu, sitä yrittää kaikkensa. Sillä sydämessä on niin iso paikka niistä jokaisella.
Kun pääset laskemaan ne tuoreelle hyvälle laitumelle. Näät nuorison iloiset keväthyppelyt. Tarjoat niille herkullisen uuden sadon paalin ruokintapöydälle ja ne oikein ahmivat sitä ihanaa kesäntuoksuista rehua pötsiinsä. Löydät märehtivät mammat silmät sikkuralla makailemassa aamutöille ryhtyessä. Kuulet ne hörähtelyt mammalta sille pienelle vasikan alulle ja nuolaisut poskelle. Otat vastaan ne pienet sorkat ja autat palleron alkuun lypsämällä sille alkuternit illan pimeydessä. Huutelet ”pruiitpruiit” ja niin ne kaikki vain taas tulevat jonossa perässäsi vaikka kuuhun saakka. Tunnet sen lämpimän katseen, joka myös välittää sinusta ja sen karhean lipaisun, kun itselläsi on huono päivä.
Sitä on minusta lehmärakkaus. Se on tunne sydämessä. Se on huoli ja ilo noista ystävistä, joiden kanssa saa tehdä töitä jokapäivä. Se on molemmin puolista ja pyyteetöntä. Se on jotain minkä ymmärtää, kun saa olla tekemisissä näiden hienojen eläinten kanssa. Se tuo paljon vastuuta toimia oikein mutta antaa myös varmuutta tehdä päätöksiä. Toisinkuin joku voisi ajatella lehmärakkaus on välttämätöntä, jotta tätä työtä voi tehdä.